Elämä on peli: osu, upota ja pelastu!

”Laiva on kapteenin sielu ja ruumis.” Niin julistaa salskea isäehdokas, jolle matkanteko on perhettä tärkeämpää. Siksikö hänen kohtalonsa on kuolla, jäädä jäiden puristuksiin ja menehtyä ankaran Luoteisväylän varrelle? Vai kuoleeko hän siksi, että suomut vihdoin putoaisivat tyttären silmiltä, ja totuus, niin arkinen, epätäydellinen ja tylsäkin, paljastuisi?

”Mä olen väylä, jota pitkin runous kulkee maailmaan”, luonnehtii Teina itseään. Roolin tekee raikkaasti Liisa Peltonen.

Veera Tyhtilän kirjoittama, Hämeenlinnan Teatterissa syyskuussa ensi-iltansa saanut Luoteisväylä avautuu moneen suuntaan: kotiin, yrityselämään, arktiselle merireitille, tähtitaivaalle, sieluun ja sydämeen. Keskiössä on Teina (Liisa Peltonen), persoonallinen teini, joka pähkäilee isättömyyttään, uhittelee äidilleen ja etsii muiden miljoonien tavoin paikkaansa maailmassa.

Eloa ahdistavat uutiset, pelottavat uhkakuvat luonnonvarojen loppumisesta, ilmastonmuutoksesta, jäätiköiden sulamisesta, kaiken olevaisen tuhosta. Ilo, valo ja pelastus löytyvät sanoista – Teina aikoo kirjoittaa maailmasta paremman paikan elää ja olla.

Näytelmän ensisijainen kohderyhmä lienee nuoriso, mutta Luoteisväylän monisyinen tarina ilahduttaa kaikkia, jotka ovat elämässään joutuneet pohtimaan, mihin kaikkiin rooleihin naisen täytyy taipua. Puhumattakaan niistä rooleista, jotka ovat sovinnaisuussääntöjen ulkopuolella. Myös mies näyttäytyy näytelmässä monena, olemustaan alati vaihtavana kameleonttina, joka muuttuu sankarista petturiksi, kiusatusta tukipilariksi.

Pidän tavasta, jolla Veera Tyhtilä risteyttää Teinan tarinan menneiden aikojen valloituskertomukseen; aikaan, jolloin tarunomainen Pohjois-Amerikan pohjoispuolelta kulkeva Luoteisväylä näyttäytyi oikotienä onneen, rikkauksiin ja maineeseen. Siellä, vaarojen keskellä, ihminen joutuu kasvokkain kärsimysten, kauhun ja kuoleman kanssa.

Kannella, vielä toistaiseksi myötätuulessa Ilkka Koivula, Turkka Mastomäki, Jani Koskinen, Lasse Sanberg, Kai Vaine ja Sinikka Salminen.

Kumarrus lavastaja Eira Lähteiselle ja valosuunnittelusta vastaavalle Hannu Suutarille, joiden ansiosta illuusio valtavasta purjelaivasta syntyy tyylikkäästi. Myös näytelmän mieskaarti (Ilkka Koivula, Jani Koskinen, Turkka Mastomäki, Lasse Sandberg, Kai Vaine) profiloituu paremmin jäälauttojen puristuksessa kamppailevan retkikunnan miehistön roolissa kuin valtavia voittoja havittelevan modernin yrityksen työntekijöinä. Toki nykyihmisen ahneuden ja säälimättömyyden kartoittaminen osuu yleisöön, enkä liene ainoa katsoja, joka esityksen töytäisemänä on jäänyt pohtimaan työnsä merkitystä, tavoitteita ja arvoja, hyvän elämän aineksia.

Luoteisväylän ansiosta tutustuin myös uuteen säveltäjään, Antti Parankoon. Näin kirjoittaessani paljastan suuren tietämättömyyteni, sillä käsiohjelman mukaan kyseessä on monipuolinen lahjakkuus, joka on säveltänyt aktiivisesti jo vuodesta 1992.

Parangon Luoteisväylään säveltämä musiikki onnistuu uppoamaan syvemmälle kuin sanat; se luo vahvoja tunnelmia soiden paikoin lyyrisen kauniina, paikoin uljaana ja säkenöivänä, paikoin pelottavana, sydäntä kylmäten. Mikä parasta, musiikki ei tule nauhalta, vaan Antti Paranko soittaa esityksessä yhdessä Kalle Penttilän kanssa. Kitaran ja flyygelin yhteissoundi on tehokas.

Suosittelen näytelmää kaikille äideille, tyttärille, pojille, vanhemmuutensa kanssa kipuileville isille sekä kaikille seikkailunhaluisille, joita elähdyttävät avara luonto, hurjat tuulet, vaaralliset vesireitit, lumen valtakunta ja yötaivaan tähtikartta. Vielä kun joku keksisi kompassin, joka auttaisi suunnistamaan ja löytämään elämässä ne tärkeimmät rastit…

Jälkikirjoitus. Blogaukseni otsikko viittaa laivanupotuspeliin, jota Teina ja hänen äitinsä Elena (Birgitta Putkonen) usein pelaavat. Se on myös itselleni tärkeä peli, kuten Taivaannapa-sivustollani kerron. Huomaathan muuten, että kuvia klikkaamalla pääset Hämeenlinnan Teatterin sivustolle, jossa kerrotaan lisää Veera Tyhtilän ja hänen isänsä, ohjaaja Hannu Matti Tyhtilän, yhteistyöstä, Luoteisväylästä. Sieltä löydät myös esityspäivät ja -ajat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s